Uutishuone

Artikkeli
Release date
Hanhikivi 1 -lehti

Lukijakyselyn mukaan Hanhikivi 1 -lehti on onnistunut kertomaan Hanhikivi 1 -hankkeesta kattavasti ja kansantajuisesti.

Hanhikivi 1 -lehden lukijat tyytyväisiä julkaisuun

Lukijakyselyn mukaan Hanhikivi 1 -lehti on laadukas, informatiivinen ja ajankohtainen tietopaketti, joka kertoo luotettavasti hankkeen ja työmaan kuulumisista.

Hanhikivi 1 -lehti koetaan Fennovoiman lukijakyselyn mukaan laadukkaaksi ja hyödylliseksi julkaisuksi, joka kertoo kiinnostavasti Pyhäjoen suurhankkeesta. Lukijoiden mielestä lehti on onnistunut kertomaan kattavasti Hanhikivi 1 -hankkeesta ja ydinvoiman roolista ilmastonmuutoksen hillinnässä.

Kysyimme keväällä lukijoilta palautetta ja ehdotuksia lehden kehittämiseksi. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 325 henkeä ympäri Pohjois-Pohjanmaata, ja suurin osa heistä oli Oulusta, Fennovoiman viestintäjohtaja Sakari Kotola kertoo.

Kiitosta saivat niin lehden raikas ulkoasu, kansantajuisuus kuin juttujen monipuolisuus.

Kiitos kiinnostavasta lehdestä. En ole aiemmin ollut kovin kiinnostunut ydinvoimasta, mutta lehden lukemisen jälkeen kiinnostukseni on lisääntynyt, eräs vastaaja kertoo.

Aiheet ovat kiinnostavia. Lehti pitää minut ajan tasalla siitä, mitä tapahtuu Hanhikiven niemellä, toinen lukija kirjoittaa.

Lisää kuvia ja uutisia työmaan vaiheista ja ihmisistä

Lukijat toivovat lisää juttuja, jotka liittyvät Hanhikivi 1 -hankkeen etenemiseen ja työmaahan. He haluavat myös lukea nykyistä useammin hankkeessa työskentelevien asiantuntijoiden ja paikallisten vaikuttajien haastatteluja. Lisäksi ydinvoimaan, teknologiaan sekä hankkeen yhteistyökumppaneihin ja alihankkijoihin liittyviä juttuja toivotaan lisää.

Enemmistö kyselyyn vastanneista (70%) haluaa seurata vastaisuudessakin Hanhikivi 1 -hankkeen kuulumisia ensisijaisesti painetusta lehdestä. Kolmasosa seuraa hanketta mielellään myös sosiaalisesta mediasta.

Aiomme jatkossakin toimittaa alueelle painettua lehteä. Lisäksi suunnittelemme uusia digisisältöjä ja aloitamme täysin uuden, painetun työmaaliitteen tuottamisen, Kotola kuvaa tulevaisuudensuunnitelmia.

Hanhikivi 1 -lehteä julkaistaan kaksi kertaa vuodessa ja se jaetaan kaikkiin kotitalouksiin 15 kunnan alueella Pohjois-Pohjanmaalla. Seuraava Hanhikivi 1 -lehti ilmestyy marraskuussa.

Lukijakysely toteutettiin touko-kesäkuussa 2021, ja siitä kerrottiin Hanhikivi 1 -lehdessä sekä hanhikivi1.fi-sivustolla. Lukijakyselyn palkinnot arvottiin 16. kesäkuuta. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.